
Into on ammattitaitoinen ja luotettava yhteistyökumppani, kun tarvitaan apua markkinointiviestinnän tuotteiden
suunnittelussa ja toteuttamisessa. Asiakkaitamme ovat pienet ja suuret yritykset eri toimialoilta, jotka haluavat lisäarvoa liiketoimintaansa.
Parhaimmillaan olemme yritys- ja tuoteilmeiden suunnittelussa sekä digitaalisen viestinnän ratkaisuissa. Hallitsemme hyvin myös olemassa olevan yritysilmeen johdonmukaisen toteutuksen eri medioita varten. Monipuolisten suunnittelupalvelujen tukena ovat ammattitaitoiset yhteistyökumppanit ja näin voimme
tarjota asiakkaillemme laajempaa osaamista. Käytösssäsi ovat graafisen suunnittelun, kuvittamisen, tekstin tuotannon, valokuvaamisen ja ohjelmoinnin ammattilaiset.
Ajatus, missio ja arvot
Toimialoille on muotoutunut omat brändiviestinnän käytännöt alkaen nimien ja logojen suunnittelusta. Yritykset kopiovat toisiaan ottamalla mallia markkinointijohtajasta ja lopputuloksena on samanlaista viestintää. Voi siis hyvinkin kuvitella, miten perinteisestä erottuva viestintä huomioidaan ja muistetaan. Sen vuoksi pitää erottua, jotta tulee huomatuksi. Näitä erottuvia, silmää hiveleviä ja mieleenpainuvia ilmeitä rakennetaan meillä, niin printtiä kuin nettiä.
Meidän tavoitteemme on, että Into tunnetaan laadusta, luovuudesta, onnistuneita projekteista ja tyytyväisistä asiakkaista. Meille arvokkain on asiakas, joten panostamme asiakaspalveluun - Inton mutkattomien, mukavien ihmisten kanssa on myös kivaa ja luontevaa tehdä yhteistyötä.
Suurella määrällä aitoa intoa ei voi kuin onnistua!
Tutustu ja ihastu referensseihin.
Mainostoimisto Into
Betleheminkatu 6
20400 Turku
Puh.050 4077527

